Tupen historia
Tupen peluu hieroo älynystyröitä. Pelaaminen on ovelaa ja kieroa, vastaparia on osattava jujuttaa. Pelaajien mukaan se ei ole pelkästään onnenpeliä. Täytyy muistaa pelatut kortit ja päätä on käytettävä tiukasti. Joillekin kortinpeluu on synti ja häpeä, mutta sodankyläläisille kansanperinnettä, kulttuuria omilla tukkilaisjuurillaan. (Kotikaira 1987.) Tupessa ja korttipeleissä yleensäkin on aina ollut synnin leima Lapissa ja Perä-Pohjolassa (Juntti 2013). Mielestäni on hieman surullista, että näin suuressa suosiossa ja osana sodankyläläisten kulttuuria ollut peli on suurelta osin kotikylässään unohdettu. Harvassa ovat enää Sodankylän tuppimiehet ja -naiset.
Pohjoisen Suomen kansallispeli on tuppi, näin kerrotaan lehtijulkaisussa vuodelta 1993. SM-kisoihin on ollut tulossa yhdeksänkymmentä paria, jolloin on alettu miettimään, joudutaanko jatkossa rajoittamaan osallistujamäärää. (Pohjolan Sanomat 1993b.) Nykyään ei tällaisesta ongelmasta ole pelkoa. Kohta saa jo pelätä, tuleeko tarpeeksi pelaajia. Jutussa kerrotaan myös, että tuppi on kehittynyt bridgen ja whistin säännöistä savottojen ja porokämppien ajanvietepeliksi 1900-luvun alussa. Metsänhoitaja Aki Kastrenin väitetään kehittäneen pohjoisen oman korttipelin säännöt yhdessä jätkien kanssa. Samassa jutussa Pentti Jussila sanoo tupen olevan hyvämuististen peli ja että sen henkeen kuuluu jumalaton ylimielisyys vastustajaa kohtaan. Jälkipuintiin kuuluu olennaisena osana selittely, eikä tuppeen joutunut pari ole minkään arvoinen. Jussilan mukaan myös kihojen eli takapirujen irvailu kuuluu olennaisesti tupen henkeen. Heidän tulee myös nauraa, rähinöidä ja ilkeillä hävinneelle parille. (Pohjolan Sanomat 1993b.) Pelkkiä kihoja harvoin enää pelipaikalla näkee. Kihot ovat yleensä toisia pelaajia, joko jo pudonneita tai omasta pelistään taukoa pitäviä. Kihottaminen ei ole pelkästään irvailua. Kihot myös analysoivat jakoja tarkkaan ja kertovat, miten jako olisi pitänyt pelata. Tuppi ei toki ole vakavamielisten peli. Sitä täytyy pelata pilke silmäkulmassa.
Lapissa syntynyt tuppipeli levisi kulovalkean tavoin savotoille ja porokämpille kautta maan. Peliä ei pelattu rahasta, vaan kunniasta. (Pohjolan Sanomat 1993b.) Savotoilla peli oli niin suosittu metsäyhtiöiden määräysten takia, koska rahapeli sökö kiellettiin. Tupesta tuli sökön turvallisempi vastine, kun tupella ei joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Tokihan tappio oli tupessakin kirvelevä. Tuppeen menijät kirjattiin erityiseen tuppilautaan, jotta tuppeen menneiden mainetta voitiin pilkata kauan varsinaisen pelin jälkeenkin. Perimätiedon mukaan joillekin jätkille tämä häpeä oli liikaa. He joutuivat vaihtamaan työmaata tuppeen menon jälkeen. Joskus sekään ei auttanut, kun tieto häviöstä kulki kulkukauppiaitten mukana savotalta toiselle. (Heikkinen ym. 1998, 153 - 154.)
Sodankylä tunnetaan tuppiperinteen keskuksena. Kerrotaan, että vielä 1950-luvulla oli Orajärvellä yleisesti tapana antaa lapselle selkäsauna, jos pelasi tupella väärin. 1990-luvun alkupuolella oltiin vielä sitä mieltä, että tuppi on pohjoissuomalaisten peli, eikä eteläsuomalaisilla ole siinä mitään jakoa. Silloin etelän ihmisten paras saavutus oli, kun Oulun yliopistoa edustanut pari oli kerran päässyt hopealle. (Pohjolan Sanomat 1993b.) Tähänkin on tullut muutosta, kun pelaajat ja pelipaikat ovat pikkuhiljaa hivuttautuneet aina vain etelää kohden. Väkisinkin etelän ihmisetkin ovat jo menestyneet. Tässä on huomioitava se, että Kemin eteläpuolella elävät ovat etelän ihmisiä, ainakin Sodankylästä katsottuna.
Tuppiliitto
Tuppiliitto perustettiin, jotta saataisiin yhtenäiset säännöt kaikkiin kerhoihin (Honkonen 2017). Tuppiliitto perustettiin Torniossa vuonna 1991 viitoittamaan tuppikulttuuria tulevaisuuteen. Tarkoituksena on edistää tuppikulttuuria siinä hengessä ja muodossa, jollaiseksi se on kehittynyt vuosisadan vaihteessa Lapissa, savotoilla ja työmaakämpillä. Liiton avulla on myös tarkoitus keskittää kilpailutoimintaa ja luoda yhtenäiset säännöt. Perustajajäseninä olivat Sodankylän Tuppikerho, Ivalon Tuppikerho ja Länsi-Pohjan Tupentekijät. Ensimmäisessä hallituksessa olivat puheenjohtaja Erkki Kekarainen Sodankylästä, Jukka Tiirikainen ja Markku Hänninen Keminmaasta, Ari Juopperi Torniosta, Timo Luolamo ja Usko Luostarinen Inarista, Erkki Alajärvi ja Tauno Vilén Sodankylästä, Aslak Järvensivu Utsjoelta sekä Pentti Jussila Kemistä. Tupen juuret ovat voimakkaasti Lapissa ja sieltä lajia on haluttu johtaakin. Liiton kotipaikka on tupen kehdossa Sodankylässä. Tuppiliitto päätti, että SM-turnaus järjestetään pysyvästi Sodankylässä toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. (Pohjolan Sanomat 1991c.) SM-turnauksen ajankohta muutettiin myöhemmin toukokuun kolmanneksi viikonlopuksi, eli ne pidetään aina äitienpäiväviikonlopun jälkeen.
Tuppiliitto perustettiin kilpailutoiminnan aikaisessa vaiheessa, mutta sitä ei jostain syystä viety yhdistysrekisteriin. Suomen Tuppiliitto ry rekisteröitiin vuonna 2006 silloisen Tuppiliiton puheenjohtajan Seppo Lappalaisen toimesta. Yhdistykselle piti tehdä säännöt, jotka piti sitten hyväksyä kahdessa yleisessä kokouksessa. Seppo Lappalaisen aikana hankittiin Suomen Tuppiliitto ry:lle oma standaari, joka on taiteilija Erkki Alajärven suunnittelema. (Lappalainen 2006.)
Tuppiliiton perustamisasiakirjojen mukaan Tuppiliiton puheenjohtaja on Seppo Lappalainen Vihannista, varapuheenjohtaja Arto Raasakka Sodankylästä ja sihteeri Paula Vilén Sodankylästä. Perustamisasiakirjan ovat allekirjoittaneet Pyssykylän Tuppikerho ry, Ivalon Tuppi ry sekä Vihannin Tuppikerho ry. Toimintasääntöihin on kirjattu tuppiliiton kotipaikaksi Sodankylä. Tuppiliiton tarkoitukseksi tupen pelaamisen edistäminen ja koko maata käsittävien kansallisten ja kansainvälisten tuppisuhteiden hoitaminen sekä olla yhdyssiteenä Suomessa toimivien tuppikerhojen ja -yhdistysten välillä. (Patentti- ja rekisterihallitus 2006.)
Tuppikerhoja on ollut ennen Tuppiliittoa, ensimmäinen Tuppikerho oli Pyssykylän Tuppikerho ry, joka on rekisteröity 1987. Idean Vihannin tuppikerhon perustamisesta antoi Esko Turpeinen ja kerho rekisteröitiin 1992. Alun perin kerhon nimi oli Laaksojen Tuppikerho Ry, koska kerhon ajateltiin vaikuttavan laajemmalti Pohjanmaalla. (Leinonen 2017.) Seuraavana 1993 Tornionlaakson tupenpelaajat ry, 1995 Ivalon Tuppi ry, 1996 Kemin tuppikerho ry, 1998 Polarin tupeksijat ry ja viimeisimpänä Kempeleen tuppikerho ry 2006. Yhdistysrekisteristä jo poistuneita kerhoja ovat Tervolan Tuppi ry ja Länsi-Pohjan Tupentekijät ry. Alkuperäisistä kerhoista kisatoimintansa ovat lopettaneet Länsi-Pohjan Tupentekijät ry ja Ivalon Tuppi ry. Uutena kerhona on tullut Oulun tuppikerho ry, joka on perustettu 2012. (Patentti- ja rekisterihallitus 2017.) Pelaaja saa edustaa mitä kerhoa haluaa asuinpaikastaan riippumatta. Pelaaja edustaa sitä kerhoa koko kauden, minkä edustaja hän on ollut kauden ensimmäisissä kisoissa. Jos pelaaja päättää vaihtaa kerhoa kesken kauden, hänen keräämänsä pisteet loppukaudelta menevät kuitenkin alkuperäiselle kerholle.
Kisat
Pelaajamäärissä on tapahtunut suuria muutoksia aikojen saatossa. Alkuaikoina pelaajia on riittänyt, ja Mirva Honkonen (2017) muistelee, että parhaissa SM-kisoissa olisi ollut 99 paria. Ensimmäisistä SM-kisoista kertovassa lehtijutussa kerrotaan, että pelaajia kannustamassa oli satapäinen kihojen joukko (Pohjoiskaira 1987). Tämä kertoo jo paljon silloisesta innostuksesta lajiin, joka on pikkuhiljaa hiipunut. Silloin on SM-kisoissa perjantaina jo pelattu karsintakierros, josta voittajat pääsevät pelaamaan lauantaina. Nykyäänhän cupkisat ovat kaksipäiväiset; pelataan lauantaina ja sunnuntaina. Alkuaikoina pelaajia on ollut 50 - 72 paria, kun nykyään kisoissa on keskimäärin 32 paria (Leinonen 2017). Leena Ryytty (2017) sanoo, että Sodankylän SM-kisat ja Tornion kaupunginhotellissa pelattavat kisat vetivät eniten pelaajia. Naispelaajien osuus on suhteessa koko pelaajamäärään pysynyt samana, arvioi Keijo Ryytty (2017). Mirva Honkonen (2017) arvelee, että ehkä kodin pyörittäminen on naisten hommaa eikä korttipöydässä istuminen. Leena Ryytty (2017) muistelee, että naispelaajia olisi alussa ollut kuudesta kahdeksaan ja nyt enää 4 - 5. Hänen mielestään tuppi mielletään miesten peliksi, joka taas juontaa juurensa siitä, kun peliä ovat miehet pelanneet savotoilla (Ryytty L. 2017).
Nykyään pelaajien ikähaitari on 20 - 80 vuoden välillä, mutta keski-ikä vain nousee pelaajien vanhetessa. Samat henkilöt ovat kiertäneet vuosikaudet kisoja ja uusia tulee hyvin vähän. Leena Ryytty (2017) kertoo, että lapsipelaajat ovat jääneet kokonaan pois. Ennen on ollut 9 - 10-vuotiaitakin pelaamassa. Sodankylän nuorisoklubilla Veikkolassa on järjestetty jopa nuorten tuppiturnajaisia. Vuonna 1993 järjestetyssä turnauksessa nuorimman parin yhteenlaskettu ikä on ollut kaksikymmentäkaksi vuotta. (Lapin Viesti 1993.) Jokaisella kerholla on sama ongelma, ettei tule uusia pelaajia tai tulee erittäin vähän. Oulun kerhossa on viime vuosina näkynyt nousua. Kerhoon on tullut muutamia nuoria pelaajia. (Honkonen 2017.)
Kisojen palkinnot ovat myös pienentyneet vuosien saatossa. Pokaalit olivat fyysisesti paljon suurempia aikaisemmin. Kerrotaan, että niitä on kuljetettu auton katolla, kun ne eivät muuten sopineet kyytiin (Leinonen 2017). Ennen on voittajille ollut myös erilaisia tavarapalkintoja, esimerkiksi Utsjoella lohi, Vuotsossa poro ja Vihannissa etelänmatka. Vihantilaisten voittaessa porot, olivat kirjoittaneet Kalevassa, että porot matkasivat Vihantiin. Sisäasiainministeriöstä tuli puhelu kisan järjestäjälle Jouko Alakorvalle, että Vihanti ei ole poronhoitoaluetta. Poroja ei saa viedä sinne. Kisan järjestäjä selitti, että todellisuudessa voittajat myivät porot heti voitettuaan, ja se kelpasi selitykseksi. Vihannin ensimmäisessä kilpailussa oli palkintona etelänmatka. Poliisi otti yhteyttä asian johdosta ja totesi, että palkinto ei ole laillinen. Palkinto jouduttiin maksamaan toisella tavalla. (Leinonen 2017.) Paras naispelaaja palkittiin myös aina SM-kisoissa, ja palkintona on ollut mm. korvakorut, maljakko, polkupyörä (Ryytty L. 2017). Voiton tuomalla kunnialla on edelleenkin suuri merkitys, häviö ei ole niin suuri häpeä. Naispelaajia ei erikseen enää palkita, mutta eihän meitä kovin monta enää olekaan.
Olennainen osa kilpailulajin historiaa ovat tietysti voittajat. Tupessa on monia voittajia vuosien varrelta SM-kisoista, SM-joukkuekisoista sekä tietysti cupvoittajia. Erityisen suuri kunnia kuuluu niille, jotka ovat voittaneet kaikki kolme mestaruutta ja jos mahdollista vielä suurempi, jos voittaa kaikki kolme samana vuonna. Neljätoista pelaajaa on voittanut kaikki mestaruudet; Pentti Jussila, Kalevi Kujansuu, Arto Raasakka, Kimmo Suopajärvi, Mika Suopajärvi, Jari Luiskala, Timo Vähä, Ari Ohimaa, Pekka Vesterinen, Tapio Leinonen, Juha Mämmelä, Janne Vesterinen, Jorma Savikuja ja Kari Muikku. Vain kolme pelaajaa on onnistunut voittamaan kaikki mestaruudet samana vuonna. Ensimmäinen oli kaudella 2000-2001 Arto Raasakka, toinen 2008-2009 Janne Vesterinen ja kolmas 2012-2013 Tapio Leinonen.
SM-kisat
Sodankylässä järjestettiin ensin Sodankylän kunnanmestaruus -kisoja, joista sitten saatiin idea alkaa järjestää Suomen mestaruus -kisat (Honkonen 2017). Ensimmäiset SM-kisat on pelattu marraskuussa v. 1987 Sodankylässä (Pohjoiskaira 1987). Leena Ryytyn (2017) mukaan järjestäjinä ovat olleet ainakin Erkki Kekarainen, Tauno Vilén ja Erkki Alajärvi.
Ensimmäiset tupen suomen mestarit olivat Heikki ”Lisku” Maijala ja Erkki Kekarainen. Voittajat pelasivat reilut 7 tuntia, tuloksena tuppi kaikkiin vastustajiin. Hopea meni Pentti Jussilalle ja Veikko Virtaselle, pronssi Kauko Ryytylle ja Mauno Korhoselle. Kisat pelattiin Ravintola Revontulessa Sodankylässä marraskuun kaamoksessa. Kisat aloitettiin perjantaina kolmenkymmenen kahden parin voimin. (Pohjoiskaira 1987.)
Ensimmäisenä päivänä on päässyt jatkoon 16 parasta paria, lauantaina pelattujen 2. ja 3. kierroksen jälkeen jäljellä oli enää 4 parasta, jotka pääsivät sunnuntai-päivän peleihin. Sunnuntaina on arvottu semifinaalin vastustajat ja näistä peleistä voittajat pääsivät finaaliin. Ensimmäisissä kisoissa peliaika on ollut 4 tuntia, jonka päättymisen jälkeen on katsottu pisteet, jos tuppea ei ole syntynyt. Finaalissa on tunteetkin kuumenneet, kun Maijala ja Kekarainen ovat olleet 36 pistettä ylhäällä ja Kekarainen ei ole Maijalan ramilla tunnustanut maata. Alastulohan siitä on seurannut virhelyönnin takia ja useampi r-kirjaiminen sana. Tämän virheen jälkeen kortti kääntyi vastustajan eduksi, Jussila ja Virtanen menivät pisteissä 84-44 johtoon. Tauko muuttikin sitten tilanteen, Jussila ja Virtanen eivät saaneet sen jälkeen pistettäkään. Kekarainen ja Maijala siirtyivät ensin pistejohtoon 112-84 ja sitten tekivät 3 jaolla tupen. ”Ei tarvitse onnitella, tupella on vain yhdet voittajat, ja muut ovat hävinneitä” sanoi Pentti Jussila pelin jälkeen (Pohjoiskaira 1987.) Tämä lausahdus on pitänyt alussa kirjaimellisesti paikkansa, kun on pelattu kerrasta poikki-systeemillä, nykyään lohkosysteemissä on mahdollista hävitä pelejä ja silti voittaa koko turnaus.
Vuonna 1988 Suomenmestaruus meni muille maille, kun Kalevi ja Kauko Klaavuniemi veivät voiton. Kalevi on Simosta ja Kauko Kuivaniemeltä. Klaavuniemistä tuli lyhytaikaisest mestarit, koska kisojen ajankohta aiotaan muuttaa toukokuulle. Syynä tähän on se, että paljon pelimiehiä jää pois syksyllä, kun hirvi vielä juoksee vapaana. Jo tällöin on ollut puhetta Tuppiliiton perustamisesta, että olisi yhdysside tuppiseuroille, joita syntyy kaiken aikaa. (Pohjoiskaira 1988.) Seuraavana vuonna Sodankyläläiset korjasivat tilanteen, kun tuppitaiturit Niilo ja Taisto Pulju voittivat. (Suomen Tuppiliitto ry 2017).
Vuoden 1990 voittajat olivat alkuperäiset Suomen mestarit, Heikki Maijala ja Erkki Kekarainen. Kisojen taso on ollut kova, välieriin ei ole selvinnyt yhtään sellaista pelaajaa, joka ei olisi ennen välierissä ollut. Muiden ja omasta mielestään tupen todellinen mestari Heikki ”Lisku” Maijala tiesi arvonsa, kun hänelle oli arveltu Kekaraisen olevan hyvä tuppimies ja sopiva pari hänelle, oli Maijala kuvaillut pariaan näin: ”Ei Kekrukaan (Kekarainen) osaa pelata, mutta osaa olla kuitenkin häiritsemättä minun peliäni.” (Heikki Maijala, Sompio 1990.)
Mestarit vuodelta 1991 olivat Kalevi Kuusela ja Antero Pulju. Seuraavana vuonna vuorossa olivat Pentti Jussila ja Veikko Virtanen. (Suomen Tuppiliitto ry 2017.)
Suomen mestaruuden voittivat 1993 Heino Alatalo ja Jori Kontio. Juhlat jatkuivat seuraavankin vuoden, he onnistuivat puolustamaan mestaruuttaan vuoden 1994 SM-kisoissa. Kisoissa ennätykselliset 86 paria. Finaalissa vastassa heillä oli toisella kertaa kemiläiset Ari Kotijärvi ja Pertti Kärkkäinen. Peli kesti vain kuusi jakoa, kun Alatalo ja Kontio tekivät tupen suoraa nousua. (Sompio 1994b.)
Kaikkien aikojen nuorimmat Suomen mestarit ovat Keijo (14 v.) ja Tommy Ryytty (19). He voittivat muutenkin loistavan cup-kauden päätteeksi vuonna 1995 pelatuissa kisoissa kultaa 75 parin joukosta. Cup-kultaan ei voitto riittänyt, mutta hopealle se riitti. (Pohjolan sanomat 1995b.) Ryytylle meni kulta seuraavanakin vuonna, vuoden 1996 Suomen mestarit olivat Leena Ryytty ja Arto Raasakka. (Suomen Tuppiliitto ry 2017).
Suomenmestareitakin on jo pitkä lista, kun kisoja on pelattu vuodesta 1987 lähtien. Tänä vuonna 2017 SM-kisat täyttävät 30 vuotta, ja silloinhan suomenmestareitakin on jo kuusikymmentä, kun tätä peliä pelataan pareittain. Tupen SM-taulukko löytyy Tuppiliiton nettisivuilta, johon on listattu kaikki voittajat vuosien varrelta. Mainittakoon vielä useammin kuin kerran tämän tittelin voittaneet: kaksinkertaisia suomenmestareita ovat Keijo Ryytty, Mika Suopajärvi, Janne Vesterinen, Tapio Leinonen, Heino Alatalo, Jori Kontio, Erkki Kekarainen ja Heikki Maijala, kolminkertaisia mestareita Leena Ryytty ja Pekka Vesterinen ja nelinkertainen suomenmestari on Arto Raasakka (joka kerralla on ollut Ryytty apuna). (Suomen Tuppiliitto ry 2017.)
Joukkuekisat
Joukkue SM-kisassa kerhot luovat omia joukkueita, jotka koostuvat kahdesta tai kolmesta parista. Myös varajäsen on sallittu. Joukkuekisan voittaja saa pitää seuraavan vuoden joukkuekisat. Joukkueessa parit numeroidaan yhdestä kolmeen. Kun kaksi joukkuetta pelaa vastakkain pelaavat saman numeroiset vastakkain. Voittajajoukkue selviää, kun vähintään kaksi kolmesta pelistä on voitettu. Joukkueessa saa olla yksi pari toisesta kerhosta vahvistuksena. (Suomen Tuppiliitto ry 2017b.)
Ennen SM-tason joukkuekisoja on Sodankylässä pelattu kylien väliset joukkuekisat. Vuonna 1991 on järjestetty jo kolmannet kylien väliset mestaruuskisat. Orajärvi ja Kirkonkylän itäpuolen joukkueet olivat voittaneet edellisinä vuosina, nyt oli Vaalajärven vuoro. Vuotson ja Kieringin joukkueet puuttuivat, mutta kuitenkin kisoihin on osallistunut yksitoista täyttä kolmen parin joukkuetta. (Pohjoiskaira 1991b.) Tämä kertoo jo paljon siitä, kuinka paljon pelkästään Sodankylässä on ollut ennen pelaajia.
Ensimmäinen SM-joukkuekisa on pelattu 1990, voittajana Keminmaan joukkue. Keminmaata edustivat silloin Martti Talvensaari & Hannu Järkkälä, Ari Juopperi & Juhani Juopperi ja Jukka Tiirikainen & Rautio Veijo. Seuraavat SM-joukkuekisat olivat 1991, jolloin Keminmaa vei taas voiton. Tällä kertaa hieman eri pelaajakaartilla: Ari Juopperi & Lauri Mäkimartti, Juhani Juopperi & Kari Niemonen ja Hannu Järkkälä & Matti Karvonen. Puolet joukkueesta siis edelliselläkin kerralla mukana olleita. Keminmaan voittoputki katkesi Kemin Merihovissa 1992 pelatuissa 3. joukkuekisoissa, joissa voittajaksi selviytyi Vuotso. Joukkueeseen kuului Veijo Hetta & Arto Raasakka, Jouko Alakorva & Esko Uusitalo ja Antti Peltovuoma & Erkki Kekarainen. Tuppipitäjänä tunnettu Sodankylä voitti joukkuemestaruuden ensimmäisen kerran 2010 ja toisen kerran 2016. (Suomen Tuppiliitto ry 2017.)
Vuotsossa järjestetyssä SM-joukkuekisassa 1993 voiton vei Kemin joukkue. Voittajia olivat Kimmo Suopajärvi & Pentti Jussila, Heikki Hoikka & Pasi Kuusela sekä Harri Forsell & Ari Kotijärvi. Finaalissa he voittivat otteluvoitoin 2-1 Sodankylän viitosjoukkueen, jossa pelasi Leena & Kauko Ryytty, Keijo & Tommy Ryytty sekä Heikki Maijala & Tauno Vilén. Merkittävää voitossa oli se, että Pentti Jussilasta tuli näin ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut kaikki kolme yleistä mestaruustitteliä. (Sompio 1993a.)
Tuppihistoria kirjoitettiin uusiksi Kemissä 1994, kun Vihanti vei SM-joukkuekisan voiton ensimmäistä kertaa Lapin läänin ulkopuolelle. Vihanti on ollut innolla ja aktiivisesti mukana jo vuosia cup-kisoissa ja nyt se nappasi ensimmäisen suurpottinsa. Joukkueessa pelasi Aarne Tenhovuori & Urho Somero, Kalevi Klaavuniemi & Keijo Nikkinen ja Tuomas Perttula & Ari Ohimaa. Loppuottelussa on ollut vastassa Keminmaan joukkue, joka voittaessaan olisi saanut kiertopalkinnon omakseen kolmannella voitolla. (Pohjolan Sanomat 1994.)
Vuonna 1995 on tehty muutos sääntöihin, että kerho, jolla ei ole edustusta SM-joukkuekisoissa, menettää cup-kisan järjestämisoikeuden seuraavalle kaudelle. (Sompio 1995b).
Joukkuekisoista suomenmestareita tulee aina kuusi kerralla. Joukkueista Kemi on voittanut mestaruuden kahdeksan kertaa, Vihanti ja Rovaniemi neljä kertaa sekä Keminmaa, Karunki ja Kempele kaksi kertaa. Myös Sodankylä pääsi tällä kuluvalla kaudella kahteen voittoon. Pelaajista mainittakoon yli 3 kertaa joukkue-SM kultaa voittaneet, 4 voitossa ovat Janne Vesterinen, Heikki Lyttinen, Vesa Klaavuniemi ja Leena Ryytty, 5 voitossa Arto Raasakka ja Harri Forsell ja 6 voittoa ovat kahmineet Martti Talvensaari, Kimmo Suopajärvi ja Kalevi Klaavuniemi. (Suomen Tuppiliitto ry 2017.)
Cup
Tupen Suomen cup pelattiin ensimmäisen kerran v. 1991. Kauden ensimmäinen kisa oli Tornion kaupunginhotellissa, ja siihen osallistui 46 paria. Voittajaksi selvisi Vaalajärven rouvapari Terttu Korhonen ja Leena Ryytty. Heille tämä oli ensimmäinen voitto suurturnauksesta, pari pienempää kisaa he olivat voittaneet jo aiemmin ja olleet aina SM-kisoissa kahdeksan parhaan joukossa. Lehdessä kerrotaan, että korttituurista on turha ”pekuleerata”, koska naiset tekivät tupen kuudella nolojaolla. (Pohjolan Sanomat 1991c.)
Toinen kisa oli Sodankylän SM-kisat, josta voittajaksi selviytyivät sodankyläläiset Antero Pulju ja Kalevi Kuusela 58 parin joukosta. Näissä kisoissa kahdeksan parhaan joukossa oli vain yksi kemiläinen ja utsjokelaispari. Eteläisin osanottaja on ollut Hangosta ja sodankyläläisten jälkeen suurin ryhmä oli viisitoista pelaajaa Oulusta. Vihantilaisilla ei ollut onni matkassa, mutta he jäivät kuitenkin seuraamaan loppuottelut. (Pohjoiskaira 1991a.)
Kauden kolmannet kisat olivat Vuotsossa ja niihin osallistui 35 paria, eteläisimmät Helsingistä. Lehtijutun mukaan Vihantilaisten pelitaidotkin alkavat olla totuttua lappilaista luokkaa. Sisarukset Vaalajärveltä veivät taas voiton, Leena Ryytty ja Terttu Korhonen. Finaalissa kaatui Erkki Kekarainen ja Pentti Jussila varttitunnissa, kun Jussila ei Kekaraisen ramilla tunnustanut maata naiset nousivat 48 pisteeseen ja seuraava naisten rami piti, joten tuppihan siitä tuli. (Pohjolan Sanomat 1991b.)
Viimeinen osakilpailu Ivalossa veti 35 paria. Voittajaksi selviytyi veljespari Juhani ja Ari Juopperi tyylipuhtaalla nälsytupella. Finaalissa ivalolaispari Sauli Holmberg ja Matti Meskanen olivat niskan päällä pisteissä 84-4 tunnin ja kahdenkymmenen peliminuutin jälkeen, mutta rami väärässä paikkaa voi olla kohtalokas. Ivalossa ratkesi myös cup, ensimmäinen cup-voittaja oli Pentti Jussila Kemistä 69 pisteellä. Voitossa erikoista oli se, että Jussila pelasi jokaisessa kisassa aina eri parin kanssa. Voitto oli pienestä kiinni, jos cupissa toiseksi tulleet Tauno Vilén ja Erkki Alajärvi Sodankylästä olisivat tehneet tupen 4 minuuttia aikaisemmin, he olisivat päässeet seuraavalle kierrokselle ja parantaneet sijoitustaan 2 sijalla ja saaneet tarvittavat 2 lisäpistettä, pisteet jäivät cupissa 67. Tupentekoajalla on siis ollut myös merkitystä, kun on katsottu sijoituksia. (Pohjolan Sanomat 1991a.)
Kauden 1991 päätteeksi on päätetty, että seuraavalla kaudella joukkuekisaa ei oteta cupiin mukaan ja että seuraavalla kaudella pisteisiin lasketaan pelaajan 4 parasta sijoitusta kisoista. Naispelaajista parhaana Mirva Honkonen 5. cupissa. Pelaajia pääsi yhteensä 99 cup-pisteille. (Pohjolan sanomat 1991a.) Tuppikisoista on julkaistu ennen aina kisojen jälkeen useampiakin lehtiartikkeleita, joissa elävästi kerrotaan tuloksista. Loppuotteluiden kohokohtia kuvaillaan tarkasti ja yksittäisten pelaajien menestystä seurataan ja kommentoidaan. Tiukkoja tilanteita on riittänyt silloinkin.
Ennen Internetiä on cupin tilannetta seurattu lehdistä ja Tuppiliiton sihteeri piti kirjaa niistä (Honkonen 2017). Cupin kärjessä oli enemmän vaihtuvuutta silloin, kun pelattiin Kerrasta poikki -systeemillä eikä lohkoissa. Kisan voittajan täytyi siis voittaa kaikki pelinsä. (Ryytty K. 2017.) Kisojen pisteissä olivat erikoissäädökset. Jos pareja on alle 32, ei cupin pisteitä jaeta, 32 - 63 parilla jaetaan tavalliset pisteet, 64 - 95 parilla jaetaan viisi lisäpistettä joka sijalle, ja jos pareja on yli 95, jaetaan kymmenen lisäpistettä kaikille pistesijoille. (Leinonen 2017.)
Leena Ryytty (2017) muistelee, että alussa oli aina joka kisapaikalla tanssit esiintyjineen lauantain pelien päätteeksi, mutta ei enää nykyään. Nykyään kisapaikat ovat pysyneet samoina useamman kauden. Kisoja pelataan Oulussa, Vihannissa, Rovaniemellä, Kemissä, Ylitorniolla, Tervolassa ja Sodankylässä. Ivalon tuppikerho erosi Tuppiliitosta samoihin aikoihin kuin Oulun tuppikerho liittyi siihen, joten Oulun kerho sai Ivalon cupkisan. Muutoksia tapahtuu varmasti myös jatkossa, kun vanhojen suurien kerhojen pelaajat ikääntyvät eikä uusia tule tai tulee hyvin vähän. Nykyään Sodankylän SM-kisat ovat pohjoisin kisojen pitopaikka, vaikka aiemmin kisoja on ollut Utsjokea myöten. Näyttää siltä, että pohjoisen kisat vähenevät ja poistuvat vähitellen ja siirtyvät Kemi-Oulu-akselille. Tämä johtuu siitä, että pohjoisen kerhoissa ei riitä pelaajia. Vanhat pelaajat vanhenevat ja tapahtuu luontaista poistumaa, eikä uusia vain tule.
Kaudella 1992 oli kisapaikkakuntina Vuotso, Ivalo, Vihanti, Tornio ja Sodankylä. Vihannissa ovat pelaajat yöpyneet asuntoautoissa, koska hotellihuoneita ei ollut riittävästi. (Leinonen 2017.) Kauden avauskisat Torniossa voitti Juopperin veljekset, pareja oli jo peräti 57. Huomionarvoista on ollut, kun Sodankyläläisiä ei ollut yhtään 8 parhaan joukossa, vaikka pelaajia oli mukana 14 paria. (Pohjolan Sanomat 1992b.)
Vihannissa tähän tuli heti muutos, kun finaalissa olivat vastakkain Sodankyläläiset Leena & Kauko Ryytty ja Niilo & Taisto Pulju. Finaali oli todella tiukka, peliajan päätyttyä olivat pisteet tasan 80-80, joten on jouduttu pelaamaan vielä yksi jakokierros, jotta voittaja selviää. Näillä lisäjaoilla Ryytyt nousivat 28 ja voittivat kisan. Heitä on pidetty yllättäjinä, koska avioparina menestys ei ole ennen riittänyt mitalipeleihin, vaikka Leena onkin siskonsa Tertun kanssa menestynyt loistavasti. Pareja Vihannin Tupen rapinoihin tuli 42. (Pohjolan sanomat 1992c.)
Suomen mestaruuden voittivat Sodankyläläinen Veikko Virtanen ja Kemiläinen Pentti Jussila. Pareja kisat vetivät 72. Voittajapari oli mitaliotteluissa jo neljättä kertaa, aiemmin on tullut hopeaa ja kaksi neljättä sijaa. Veikko Virtanen oli ainoa Sodankyläläinen 8 parhaan joukossa, joten hänellä oli loppuotteluissa suuri kihottajien joukko. (Pohjolan Sanomat 1992d.)
Vuotson osakilpailussa Karungin Kalevi Kujansuu ja Kari Pietikäinen ottivat finaalissa ylivoimaisen pistevoiton 204-80 Tornion Ari ja Juhani Juopperista. Juopperit siirtyivät cupin kärkipaikalle, mutta mahdollisuudet cupin voittoon oli vielä 12 pelaajalla. (Pohjoiskaira 1992.)
Ivalossa järjestetyssä viimeisessä osakilpailussa voittaja oli ivalolaispari Risto Kukkala ja Olli Kangasniemi. Finaalissa ei Leena ja Kauko Ryytyllä ollut mitään mahdollisuuksia, kun ivalolaiset saivat kaksi mahtavaa ramia peräkkäin ja tekivät niillä tupen.Kauden 1992 tuppicupin voittivat kaakamolaiset veljekset Ari ja Juhani Juopperi 71 pisteellä. Kolmanneksi tulivat Kalevi Kujansuu ja Kari Pietikäinen Karungista, 66 pistettä. Viidenneksi kipusi taas joka kerta eri parin kanssa pelannut Pentti Jussila, 60 pistettä. Cupin paras naispelaaja oli Leena Ryytty kuudentena 52 pisteellä. Kirjoituksen mukaan tuppicup uusittiin taas, Ivalon kisa oli vuoden 1992 cupin viimeinen osakilpailu, mutta se oli samalla kauden 1992-1993 toinen osakilpailu, Vuotson osakilpailu oli ensimmäinen. Uudessa cupissa on 6 osakilpailua, uutena osakilpailuna Pellon kisa. (Pohjolan sanomat 1992a.) On ymmärrettävää, että cupin sääntöjä on jouduttu alussa muuttamaan paljon, koska kokemuksen myötä tullut viisaus on auttanut tekemään säännöistä parempia pelaajille ja järjestäjille.
Kauden 1992-1993 kolmannessa osakilpailussa Torniossa oli 70 paria ja voiton vei tuppipöytien legenda Heikki ”Lisku” Maijala parinaan Tapio Kallatsa, molemmat Sodankylästä. Kuudenneksi näissä kisoissa ylsi kisojen nuorin pari, serkukset 17-vuotias Tommy Ryytty ja 12-vuotias Keijo Ryytty. Tommyn ja Keijon pudotti puolivälierissä Mauri Kumpula ja Pentti Joki. Pojat olivat ylivoimaisessa pistejohdossa viimeisessä jaossa, mutta toinen heistä löi omalla ramilla heti alussa väärää maata, niin tuli tuppi saman tien. Kumpula kertoo lehtijutussa kohdanneensa peleissä Ryytyn jo kolmatta sukupolvea. Keijo on Leena ja Kauko Ryytyn poika ja Leenaa ja Kaukoa vastaan Kumpula on pelannut kisoissa aiemminkin. Kaukon isää Ottoa vastaan hän on pelannut joskus 50-luvun alussa Salmurin puomisavotassa Kitisellä. Nuorin osanottaja oli Tommyn pikkuveli 11-vuotias Miikka Ryytty, joka putosi ensimmäisellä kierroksella. (Pohjolan Sanomat 1993a.)
Vihannissa pelattiin 4. osakilpailu, voittajina Kalevi Klaavuniemi Simosta ja Keijo Nikkinen Kuivaniemeltä. Finaalissa he voittivat Kemiläisparin Harri Forsellin ja Ari Kotijärven. Pareja 41. (Pohjoiskaira 1993b.) Karungin kerho järjesti kisansa Pellossa. Pareja sinne tuli järjestäjien pettymykseksi vain 40. Voittajaksi siellä selviytyi Sodankyläläiset Heikki ”Lisku” Maijala parinaan Teija Puljujen kuulusta tuppisuvusta. Sodankyläläisiä 8 parhaan joukossa peräti 6 paria. (Pohjoiskaira 1993c.)
Kauden päätöskisassa Sodankylän SM-kisoissa oli 82 paria koettamassa onneaan. Voittajaksi nousi ensimmäistä kertaa parina pelanneet Sodankylän Heino Alatalo ja Jori Kontio. Finaalissa he päihittivät Ivalon Matti Meskasen ja Sauli Holmbergin. Suomen cup oli tiukka, jos pronssille tulleet Kari Pietikäinen ja Kalevi Kujansuu Karungista olisivat voittaneet semifinaalissa Kontion ja Alatalon, olisi Suomen cupin voitto ollut selvä. Alatalon ja Kontion voittaessa tuli Heikki ”Lisku” Maijalasta voittaja. Cupin paras naispelaaja Leena Ryytty kuudentena. (Pohjoiskaira 1993a.)
Kaudella 1993 - 1994 pelattiin myös Pelkosenniemellä, Rovaniemellä, Karungissa ja Tervolassa (Leinonen 2017). Cup meni todella tiukaksi, ja voittaja ratkesi vasta SM-kisoissa. Harri Forsell, Leena Ryytty ja Kauko Ryytty olivat tasapisteissä kisojen päätyttyä, mutta voittaja on se, jolla on korkeampi sijoitus juuri pelatuista SM-kisoista. Harri Forsell oli sijoittunut viidenneksi, Leena ja Kauko Ryytty olivat yhdensiätoista, joten 23-vuotias Harri Forsell voitti. (Sompio 1994b.)
Kaudella 1994-1995 jäi Karunki pois ja lisättiin Utsjoen kisa, johon Pentti Jussilan kerrotaan matkanneen Kemistä polkupyörällä. Matka kesti 6 päivää. Vihantilaiset eivät olleet mukana Utsjoen kilpailussa, se oli ainoa cup-kilpailu, johon vihantilaiset eivät osallistuneet. (Leinonen 2017.) Uudessa Utsjoen Teno-Openissa voittajaksi selviytyi 32 parin joukosta serkukset Keijo ja Tommy Ryytty. Loppuottelussa heillä oli vastassaan vuoden -91 cup-voittaja Pentti Jussila ja vuoden -92 cup-voittaja Ari Juopperi. Alkuun peliä hallitsi Jussila ja Juopperi, mutta tauon jälkeen Ryytyn pojat eivät uskaltaneet ramata ja veivät 16 pisteen nolon. Sitten tarvittiin enää kaksi kahden pään ramia pojilta ja tuppi oli tosiasia. Välierissä pelattiin historiallinen peli näin korkeista sijoituksista, kun Keijo (14 v.) ja Tommy Ryytty (19) kohtasivat Karungin juniorit Henri Knuutin (18) ja Mauri Honkaniemen (19). Koko pöydän yhteenlaskettu ikä on ollut sama kuin vuoden 1993 cup-voittajan, Heikki ”Lisku” Maijalan ikä. (Sompio 1994a.)
Tornion osakilpailussa voiton vei Ari Kotijärvi ja Kimmo Suopajärvi Kemistä, finaalissa heillä oli vastassaan Keijo ja Tommy Ryytty. Tässä kisassa oli uutta 16 rankingpisteitä eniten keränneen pelaajan sijoittelu ottelukaavioon. Näin estettiin ”huippuparien” kohtaaminen alkukierroksilla. (Pohjolan Sanomat 1995a.) Kauden cup-voittajia olivat Kari Pietikäinen ja Kalevi Kujansuu. Heillä oli jo ennen SM-kisoja reilu pistejohto, ainoat uhkaajat olivat Keijo ja Tommy Ryytty, mutta heidän voittonsa olisi vaatinut SM-kisoihin yli 96 paria, jotta SM-kisan voitosta olisi saanut tarvittavat pisteet ja lisäksi Pietikäisen ja Kujansuun olisi pitänyt olla 16 parhaan ulkopuolella. Keijo ja Tommy olivat lopulta toisia cupissa voitettuaan Suomen mestaruuden. Cupiin huomioitiin 6 osakilpailua. (Sompio 1995a.)
Kaudella 1995-1996 Utsjoen ja Karungin kisojen tilalle tuli Kemi ja Keminmaa. Leinosen mukaan Pelkosenniemellä pelattiin teltassa, mutta vasta pimeä alkoi haitata pelejä. (Leinonen 2017.) Kauden cup-voittaja oli Arto Raasakka 123 pisteellä. Leena Ryytty jäi taas niukasti toiseksi cupissa, kauden ensimmäisistä kisoista hän on saanut vain 3 pistettä, kun Raasakka on saanut 12. Muuten he ovat loppukauden pelanneet parina ja voittaneet 3 osakilpailua mukaan lukien Suomen mestaruuden. Kaudelta lasketaan 6 parasta osakilpailua, joten Arton saama 12 pistettä on ratkaiseva. (Suomen Tuppiliitto ry 2017.)
Cupissakin voittaja julistetaan joka vuosi, joko yksittäinen pelaaja tai pari. Kaksinkertaisia cupvoittajia ovat Kari Pietikäinen, Arto Raasakka, Mika Suopajärvi, Kimmo Suopajärvi, Ari Ohimaa ja Jorma Savikuja. Harri Forsell on voittanut kolme kertaa ja Pekka Vesterinen viisi kertaa. Tapio Leinonen on voittanut cupin jo kuusi kertaa. (Suomen Tuppiliitto ry 2017a.)
Katariina Ryytty
